Marianna Tolvanen jatkosopimukseen

Kesken kauden 2016 liigakentille paluun tehnyt Marianna Tolvanen jatkaa FC Hongassa kaudella 2017. Kaikkiaan 136 liigaottelua pelannut Marianna palasi loukkaantumisten jälkeen pelikentille kesällä, ja ehti olla mukana 12 ottelussa päättyneellä kaudella. Maaleja näissä peleissä kertyi neljä. Liigauransa aikana Hongan lisäksi HJK:ta ja Åland Unitedia edustanut ”Maru” aloittaa seitsemännen kautensa Hongan väreissä.

Tunnemme toisemme jo kaudelta 2013, joten yhteistyö on toiminut todella hyvin. Maru on osoittanut äärimmäistä kärsivällisyyttä ja urheilullisuuutta kuntouttessaan itseään muutaman vuoden. Työ palkittiin viime kaudella kun hän pääse takaisin kentille ja mikä parempaa Honka paidassa. Marulla on erityisominaisuuksia, joita hän osaa jo kokeneena konkarina hyödyntää joukkueen eduksi. Uskon, että hän tulee onnistumaan hyvin kun pääsee treenaamaan tasaisesti läpi vuoden.

Luciano Posillipo, päävalmentaja

Tuntui hyvältä ratkaisulta jatkaa Hongassa ja jatkaa siitä mihin viime kaudella jäimme. Joukkueessa jatkoi lähes kaikki viime kauden pelaajat ja meillä oli todella laadukas ja mukava joukkue. Nyt vain mitali kirkkaammaksi tulevalla kaudella!

Hongalla on varmasti liigan yksi parhaimmista olosuhteista harjoitella ja se on tärkeää ainakin itselleni. Henkilökohtaisesti haluan taas päästä askeleen eteenpäin ja auttaa joukkuetta menestymään.

Marianna Tolvanen, hyökkääjä

Marun tilastot naisten liigan otteluista:

VuosiJoukkueOttelutPelatut minuutitKeltainen korttiPunainen korttiMaalit
2007Honka
2008Honka9306002
2009Honka191152005
2010Honka161400104
2011HJK2621674017
2012HJK2421162011
2013Honka2218680011
2014Åland U8355002
2015
2016Honka12839304
Yhteensä1361020310056