Naisten Liigassa yli 7000 minuuttia pelanneet (2007-2018)

Naisten Liigassa on vuosina 2007-2018 pelattu 280-286 kierrosta. Kaikki pelit alusta loppuun pelaamalla olisi minuuttimäärä viiden viime vuoden ylemmän loppusarjan joukkueilla 25200 ja vastaavasti alasarjassa pelanneilla 25740. Viime vuoden kärki FC Hongan Anna Auvinen jatkaa ykköspaikalla ja toisena oleva HJK:n Maiju Hirvonen ylitti myös 20000 minuutin määrän. FC Hongan Anna Vlasoff jatkaa kolmantena ja sijansa pitivät myös seuraavat, TPS:n Mira Uronen, FC Hongan Henni Malinen ja Paula Myllyoja. Pallokissojen Neea Berg nousi seitsemänneksi, joten koko seitsemän kärki kasvatti minuuttimääräänsä tällä kaudella.

Kärjessä olevalta FC Hongan Anna Auviselta on jäänyt pelaamatta maksimimäärästä vain 974 minuuttia, kun toisena olevalta HJK:n Maiju Hirvoselta uupuu 4358 minuuttia enimmäismäärästä. 10000 peliminuutin rikkojia löytyy Suomesta nyt 53 kappaletta eli uusia tuon rajan ylittäneitä tuli menneellä kaudella yhdeksän lisää.

 

Naisten Liigassa oli tänä vuonna kuusi ever-present pelaajaa. Kaudella 2018 oli ylemmässä loppusarjassa viisi täydet 2070 minuuttia (23 ottelua) kentällä ollutta pelaajaa ja alemmassa loppusarjassa kolme 2160 minuuttia (24 ottelua) pelannutta.

2070 minuutin naiset ovat Mimmi Nurmela (PK-35 Vantaa), Pille Raadik (Åland United), Emilia Iskanius ja Linda Nyman (FC Honka) sekä Maria Alanko (JyPK).

Vastaavasti 2160 minuuttia pelanneet ovat Nea Lehtola (Ilves) sekä Riina Isokääntä ja Emmi Siren (TiPS).

TiPS:n Oona Sirenin minuuttimäärä oli myös 2160, mutta hänet otettiin Pallokissat ottelussa vaihtoon ajassa 90+1.

Kun otetaan edelliset kauden huomioon, on Åland Unitedin Pille Raadikilla pisin yhä jatkuva peräkkäisten pelattujen minuuttien määrä, 7070 min.

 

Menneen kauden jälkeen löytyi Naisten Liigasta vielä kolme pelaajaa, jotka olivat kartuttaneet minuuttimääräänsä joka vuosi. Viime vuodesta lista on pienentynyt kahdella naisella. Seuraavat legendat löytyvät tältä kaksitoista kautta pelanneiden listalta: Maiju Hirvonen (HJK) sekä Anna Auvinen ja Anna Vlasoff (FC Honka).

 

Naisten Liiga 2007-2018

Yli 7000 minuuttia pelanneet (max 25200-25740)

Taulukossa tummennetut pelaajat pelasivat kaudella 2018.

 

sijasija 2017nimiliigaseuratpeliminuutit
1.1.Auvinen AnnaKMF, NiceFutis, FC Honka24226
2.2.Hirvonen MaijuIlves, NiceFutis, PK-35 Vantaa, HJK20842
3.3.Vlasoff AnnaPuiU, TiPS, PK-35 Vantaa, HJK, FC Honka19360
4.4.Uronen MiraTPS19131
5.5.Malinen HenniFC Kuusysi, NiceFutis, FC Honka18844
6.6.Myllyoja PaulaIlves, KMF, FC United, Ilves, PK-35 Vantaa, FC Honka18471
7.9.Berg NeeaKMF, Pallokissat17317
8.7.Kivistö LauraFC United, HJK, PK-35 Vantaa16314
9.8.Huppunen EssiNiceFutis16217
10.10.Pihlaja HeidiIlves, PK-35 Vantaa, HJK15568
11.11.Laine KiiaHJK, FC Kuusysi, NiceFutis, FC Honka15373
12.12.Korhonen JennaTiPS, PK-35 Vantaa15069
13.17.Alanko MariaIlves, JyPK14916
14.19.Raadik PilleÅland United14749
15.13.Hietanen JessiIlves, FC Honka, NiceFutis, Ilves, HJK, Åland United13980
16.23.Saarinen SannaPK-35 Vantaa13820
17.14.Montonen EmmiSC Raisio, TPS, NiceFutis, TPS13285
18.15.Pohjoismäki AnniinaIlves13082
19.16.Miettinen PiiaKMF, Pallokissat13005
20.28.Ketoja RiikkaFC United, Kokkola F10, TPS12954
21.32.Ruohomaa HannaNiceFutis, TPS, HJK12916
22.18.Savolainen TaijaTiPS, FC Honka, TiPS12760
23.29.Vanhanen EllaKMF, Pallokissat, Åland United, Pallokissat12725
24.31.Tolvanen MariannaFC Honka, HJK, FC Honka, Åland United, FC Honka12647
25.27.Mönkkönen JanniKMF, Pallokissat12399
26.20.Tossavainen AnnikaIlves, HJK, NiceFutis12381
27.21.Matikainen NooraPuiU, Ilves, FC Honka, HJK, Åland United12209
28.22.Lyytikäinen JaanaFC Honka, ÅU, PK-35 Vantaa, HJK, Åland United12083
29.44.Auvinen PaulaKMF, Pallokissat12075
30.46.Naumanen KatarinaPallokissat, HJK11951
31.42.Hannula NettaNiceFutis, TPS11805
32.24.Tikkanen TiiaSC Raisio, TPS11704
33.25.Vatanen TiinaKMF, TPS, NiceFutis, TPS11525
34.26.Hakala KatiFC Honka, HJK, FC Honka11514
35.53.Nyman LindaGBK, FC Honka11449
36.30.Hyvönen LauraPuiU, FC Honka, HJK11098
37.33.Varis VeraFC Honka, HJK, FC Honka, HJK10917
38.34.Ristolainen TerhiTPS10907
39.35.Mäkelä HeiniKMF, Pallokissat10812
40.49.Ojanperä HanneFC United, Kokkola F10, PK-35 Vantaa, HJK10799
41.36.Erkkilä MariannaIlves, FC United, GBK10624
42.56.Huusko Ella-RosaPallokissat, HJK, Pallokissat, FC Honka10614
43.45.Winter ErikaPallokissat, Ilves10600
44.37.Obende BiodunKMF, KPV, NiceFutis10567
45.41.Mikkonen MarjukkaKMF, Pallokissat, Åland United, Ilves10565
46.38.Uwak CynthiaKMF, PK-35 Vantaa, Åland United10536
47.66.Porali SannaPuiU, HJK, FC Honka, PK-35 Vantaa, TiPS, Åland United10485
48.73.Ruutu LindaHJK, PK-35 Vantaa, HJK10412
49.39.Hälinen TiaPK-35 Vantaa, Kokkola F10, FC Honka, HJK10360
50.40.Turtiainen ReettaNiceFutis10262
51.43.Rokosa NiinaNiceFutis10150
52.63.Ranki KaisaIlves, PuiU, FC Honka10124
53.51.Vehviläinen SiniFC Honka, HJK, FC Honka, NiceFutis, FC Honka10074
54.87.Santamäki EmmaTPS9861
55.47.Thilén FridaÅland United9837
56.79.Karring MaryetteÅland United9728
57.48.Laakso JanniKokkola F10, FC Honka9694
58.50.Välimaa SiiriNiceFutis9518
59.93.Ristimäki EmmiFC United, Ilves9509
60.52.Välilä SanniNiceFutis9429
61.106.Iskanius EmiliaKMF, Pallokissat, Åland United, FC Honka9381
62.54.Ruotsalainen MaijuFC Honka, Åland United9335
63.55.Tunturi JuliaTPS, Åland United, TPS9309
64.57.Koivisto EmmaHJK, FC Honka9156
65.90.Kauppila Anni-MaijaKMF, Pallokissat9101
66.105.Kotka KaisaFC United, Kokkola F10, Åland United, Pallokissat9067
67.58.Parikka EveliinaFC Kuusysi, TiPS, PK-35 Vantaa9032
68.115.Meriluoto MinnaFC United, HJK8910
69.59.Lindström HeidiHJK, FC Honka, HJK8895
70.60.Eld AnnaPuiU, PK-35 Vantaa, FC Honka, TiPS8806
71.61.Hoffrén AnuNiceFutis, FC Honka8746
72.62.Leppikangas PirjoPK-35 Vantaa8738
73.116.Aarna SignyPallokissat, Åland United8634
74.64.Helenius AnnaSC Raisio, FC Honka8622
75.65.Lundell LauraSC Raisio, TPS, FC Honka, TiPS8582
76.67.Saario TiinaKontu, HJK, Åland United8536
77.68.Engman AdelinaÅland United8530
78.69.Liljedahl Nea-StinaHJK, FC Honka8510
79.91.Björn KaisaIlves8472
80.70.Perasto MariFC Sport, HJK8460
81.129.Honkanen HennaKMF, Pallokissat, JyPK8429
82.71.Matikainen UllaPuiU, PK-35 Vantaa, FC Honka, HJK8376
83.72.Päkkilä SanniKokkola F10, ONS8346
84.74.Kankaanpää KatjaSC Raisio, TPS8344
85.136.Savolainen TiiaPallokissat, TPS8338
86.75.Liljegren EmmaÅland United8302
87.76.Hammar SiiriTPS8278
88.77.Berg-Väänänen NelliKMF, Pallokissat8201
88.107.Ärväs RoosaKMF, Pallokissat, Ilves8201
90.78.Toivio LottaIlves8198
91.80.Ahtinen OlgaGBK, Kokkola F10, Pallokissat, PK-35 Vantaa8168
92.81.Säätelä LindaFC United, Kokkola F10, Merilappi United8150
93.82.Öling RiaPK-35 Vantaa, TPS8124
94.133.Toivonen HeiniONS8092
95.83.Barbuto BrookeGBK, NiceFutis7967
96.84.Alanen EmmiFC United, FC Sport, FC United, HJK, Kokkola F107965
97.95.Ylianttila SannaFC Honka, ONS7956
98.85.Hannula RiikkaTiPS, FC Honka7955
99.153.Saari MaijaFC Honka, HJK7948
100.124.Rahkola LiisaKokkola F10, ONS7946
101.86.Kivijärvi SatuKPV, Kokkola F107907
102.121.Rantala JuttaNiceFutis, TPS, FC Honka7840
103.88.Setälä ElinaNiceFutis7815
104.89.Ayegba RachaelKMF, KPV, PK-35 Vantaa7777
105.92.Laaksonen SiniTPS, FC Honka7710
106.157.Danielsson JennyFC Honka, Åland United7665
107.94.Hietanen JeminaIlves, FC Honka, NiceFutis, Ilves7650
108.142.Laakkonen IidaPallokissat, Ilves7618
109.96.Aliyu HadijatKPV, NiceFutis7600
109.96.Huotari VeeraIlves7600
111.98.Vikman KajsaFC United, TPS7592
112.99.Rinta-Filppula EllaHJK7503
113.111.Adekwagh SooKokkola F10, GBK, TiPS7498
114.100.Björklund JohannaTPS, Åland United7491
115.159.Collin KaisaHJK, PK-35 Vantaa7456
116.101.Hakala TiialeenaFC Sport, Ilves, VIFK7441
117.102.Takala TiinaFC Sport, Ilves, VIFK7431
118.169.Peltonen TiiaPK-35 Vantaa7409
119.103.Paajonen HeidiHJK, PuiU, FC Honka, HJK7407
120.104.Syrjälä ElinaFC Honka, HJK7403
121.171.Hakala VilmaPK-35 Vantaa, HJK7338
122.139.Jaakonsaari Tia-MariaPuiU, PK-35 Vantaa7253
123.108.Vitikka MaaritFC Sport, NiceFutis, Kokkola F10, VIFK7248
124.109.Kemppi JulietteTPS, Åland United7245
125.110.Kannosto JessicaNiceFutis, HJK, NiceFutis7211
126.137.Rantamäki MillaNiceFutis, TPS7153
127.112.Vartiainen VeeraFC Honka, TiPS, HJK7128
128.113.Möttönen NiinaKMF, KPV, ONS7124
129.114.Heroum NoraHJK, FC Honka, Åland United7112
130.163.Roth MaariaIlves, HJK7040
131.144.Toivonen SiniONS7013